Alueleiri ja salikisat Toppalassa 30.1-1.2.2026
1.2.2026
Toppalan tatami tömisi taas koko viikonlopun kun Shikata järjesti perinteisen alueleirin. Liikunnan riemu valtasi Toppalan kun suuri joukko lapsia, nuoria ja aikuisia antoi kaikkensa kolmipäiväisen leirin jokaisessa treenissä. Aivan alkuun Savonlinnan Shikata haluaa esittää suuren kiitoksen jokaiselle leirin järjestämiseen omalla panoksellaan osallistuneelle! Talkootyö ja yhdessä tekeminen ovat elintärkeitä judotapahtumien järjestämisen kannalta.
Leirille osallistui kaikkiaan yli 50 judokaa, joista lähes 40 oli paikalla perjantaista sunnuntaihin. Edustajia leirille saatiin järjestäjäseura Shikatan lisäksi, Kiteen Kipponista, Tohmajärven Urheilijoista, Kerimäen Judonokosta, Joen Yawarasta Joensuusta, Varkauden Yama-Arashista, Heinäveden Yanagista sekä Pieksämäen Pikadonista. Leirillä harjoiteltiin leirillä olemisen ja yhdessä tekemisen lisäksi mm. jalkapyyhkäisyjä, lonkkaheittoja ja mattohallintaa. Leirin harjoituksista vastasivat Ismo Seppänen, Juuso Neuvonen sekä Sini Hukka.
Sunnuntaina leiri huipentui suuren osallistujamäärän keränneeseen salikisaan. Matolle nousi 28 rohkeaa judokaa. Osalle kyseessä oli judouran ensimmäinen kilpailu, kun taas joillekin kilpaileminen oli jo ennestään hyvinkin tuttua. Etenkin ensikertaa kisaavat osoittivat erityistä rohkeutta ja sisua astuessaan kisamatolle. Shikataa kilpailussa edustivat oman sarjansa toiseksi tulleet Eelis ja Aamos, omassa sarjassaan kolmanneksi tulleet Aatu, Alex, iivo ja Taavi sekä hienosti kovassa sarjassa otellut Jesper. Kilpailun tulokset löytyvät kokonaisuudessaan tämän uutisen liitteistä. Sijoituksia arvokkaampana jokainen osallistuja sai mukaansa vähintään repullisen kokemusta ja ylpeyden aiheita.
Kuten todettua, ilman talkoolaista ei tapahtuman järjestäminen ole mahdollista. Toinen tapahtuman kannalta välttämätön asia ovat osallistujat. Kiitos siis kaikille leirille tai salikisaan osallistuneelle! Tulevia tapahtumia odottaessa on mukava muistella kuluneen viikonlopun riemuja.
Tatamilla tavataan!

- p18-71.pdf42 KB
- t11-36.pdf42 KB
- m-86.pdf41 KB
- p11-34.pdf41 KB
- p13-40.pdf41 KB
- p13-51.pdf40 KB
- p15-50.pdf46 KB